Kokemusasiantuntijat ovat Surevan kohtaaminen -toiminnassa tärkeitä vapaaehtoisia. Ilman heitä meillä ei olisi upeaa kokemusasiantuntijatoimintaa. Yksi toiminnan tavoite on, että sen avulla voidaan tuoda myönteisiä merkityksiä myös kokemusasiantuntijoille itselleen. Artikkelissa kokemusasiantuntijat kertovat, mitä kokemusasiantuntijuus heille merkitsee.
Tällä hetkellä toiminnassa on yli 100 kokemusasiantuntijaa neljästä eri Surujärjestöstä. Toiminnan kautta on tänä vuonna järjestetty 130 kokemuspuheenvuoroa. Sen lisäksi kokemusasiantuntijat ovat olleet mukana lukuisissa lehtihaastatteluissa ja tutkimusprojekteissa.
Motivaattorina halu auttaa
Kokemusasiantuntijana toimimiseen motivoivat monenlaiset asiat. Yksi keskeisimmistä syistä on kokemus siitä, että puheenvuorojen kautta voi auttaa muita samanlaiseen tilanteeseen joutuvia. Jos on itse saanut tukea, tätä koettua “hyvää” halutaan laittaa kiertoon ja kertoa tuen merkityksestä surevia kohtaaville. Toisaalta jos kokemukset saadusta tuesta ovat olleet huonoja, halutaan vaikuttaa siihen, että surevat tulisivat tulevaisuudessa paremmin kohdatuiksi.
– Halusin alkaa kokemusasiantuntijaksi, koska halusin jakaa omia kokemuksiani leskeydestä ja lasten surusta. Halusin kertoa kokemuksistani siitä, miten itsemurha vaikuttaa perheen elämään jälkeen päin ja miten ihmiset suhtautuvat itsemurhan tehneiden läheisiin, kertoo Surunauha ry:n ja Nuoret Lesket ry:n kokemusasiantuntija.
– Lähdin kokemusasiantuntijaksi sen vuoksi, että tavallaan sain tarpeeksi elämän epäreiluudesta ja siitä, että asioista ei saa puhua niiden omilla nimillä ja että henkirikos on tabu ja tavallaan meitä omaisia jopa pidetään haitallisina muille ihmisille tämän kokemuksen vuoksi, kertoo kokemusasiantuntija Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry:stä.
– Kun olin menettänyt poikani, aloin etsiä merkityksellistä vapaaehtoistyötä. Tunnen, että pystyn olemaan avuksi niille, jotka ovat menettäneet läheisensä, tavalla tai toisella, kertoo Surunauha ry:n kokemusasiantuntija.
– Toimin kokemusasiantuntijana, koska minun mielestäni on erittäin tärkeää ammattilaisten saada tietoa ja tukea surevan kohtaamiseen, sanoittaa Surunauha ry:n kokemusasiantuntija.
Lue lisää: Tietoa surevan kohtaamisesta
Kertomalla kokemuksestaan voi vaikuttaa
Kokemusasiantuntijuus koetaan itselle merkityksellisenä, koska sitä kautta voidaan vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.
– Kokemusasiantuntijana toimiminen ja puhuminen merkitsee sitä, että voin olla vaikuttamassa, kuinka vertaisiani kohdataan jatkossa siinä tilanteessa, kun elämä hajoaa silmien edessä, kertoo Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n kokemusasiantuntija.
– Kokemusasiantuntijuus antaa minulle mahdollisuuden vaikuttaa asenteisiin, joita ihmisillä on kohdatessaan kuoleman ja varsinkin itsemurhan tehneiden läheisiä, kertoo Surunauha ry:n kokemusasiantuntija.
Kokemusten jakaminen tuntuu terapeuttiselta
Kokemusasiantuntijoille merkityksellistä on se, että puheenvuorojen kautta surusta seuraa jotakin hyvää. Moni kokee puheenvuorojen pitämisen tärkeäksi myös itsensä takia.
– Omasta surun kokemisesta on kummunnut jotain hyvää ja puheenvuorot ovat antaneet paljon itselle ja palautteen mukaan myös kuulijoille. Omalla epämukavuusalueella olosta olen saanut myös itsevarmuutta puheenvuoroja pitäessä, kertoo Nuoret Lesket ry:n kokemusasiantuntija.
– Koen aidosti pystyväni auttamaan ihmisiä, jotka kohtaavat työssään surevia.
Voin samalla myös käsitellä omaa suruani ja se auttaa itseäni jaksamaan paremmin, kertoo Surunauha ry:n kokemusasiantuntija.
– Kokemusasiantuntijuus merkitsee minulle todella paljon. Koen tärkeäksi tuoda Huomaa esiin, jakaa omaa kokemusta, se on myös itselle terapeuttista. Koen, että voin edes hieman olla vaikuttamassa asioihin, kertoo Huoman kokemusasiantuntija.
– Koen kokemusasiantuntijana toimimisen tärkeänä, se tuo jotain järkeä ja merkitystä järjettömään ja käsittämättömään asiaan, kiteyttää Surunauha ry:n kokemusasiantuntija.
Lue lisää: Pyydä kokemusasiantuntijan vierailua