Surevan kohtaaminen -hankkeen taustajärjestö Surunauha ry:n julkaisemassa Laura & Lohtu -podcastin toisessa jaksossa on aiheena syyllisyys. Vieraana jaksossa on äitinsä itsemurhalle 13-vuotiaana menettänyt Heli Nyholm.
Vaikka Nyholm oli menetyksen aikana lapsi, olisi hän toivonut, että asioista olisi kerrottu hänelle suoraan. Asiallinen selitys olisi Nyholmin mukaan voinut helpottaa syyllisyydessä.
– Olisin toivonut, että ammattilaiset olisivat ottaneet minusta koppia ja kertoneet, että äidilläni oli sairaus, enkä ollut ainut, joka on kokenet tämän, Nyholm kertoo.
Tallenne on julkaistu alun perin Surunauhan kanavissa 29.10.2020
Kuuntele koko tallenne:
Surevan kohtaaminen -hanke jakaa taustajärjestöjensä podcastejä ja livetallenteita. Tarjolla on tietoa ja tukea surusta ja sen kohtaamisesta.