Oman lapsen kuolema muuttaa vanhemman elämän pysyvästi. Haastattelussa lapsensa itsemurhalle menettänyt Jussi Surunauha ry:stä kertoo, miten lapsen menetys on hänen elämäänsä vaikuttanut, mitä hän ajattelee vanhemmuudesta nykyisin ja mitä isyys hänelle merkitsee.
Jussi on menettänyt poikansa lisäksi muitakin läheisiään. Niiden menetysten kanssa hän pärjäsi. Lapsen menetyksellä oli vakavat seuraukset.
– Isäni ja veljeni menetys ei juurikaan vaikuttanut tuolloiseen elämääni.
– Sen sijaan poikani menetys rampautti minut henkisesti ja psyykkisesti. Sen takia sairastuin psykoosiin.
Kuuntelijan kaipuu
Jussi sai hoitoa psykoosin vuoksi, mutta hän olisi kaivannut myös muunlaista tukea lapsensa kuoleman jälkeen.
– Kun poikani kuoli, sain välittömästi viikon sairauslomaa työterveyshuollosta. Perheenä pääsimme kerran käymään TAYSin järjestämässä debriefingissä. Isän ja veljen kuollessa en saanut mitään tukea.
– Luonnollisesti psykoosiin sairastuttuani sain sekä sairaala- että avohoitoa siihen saakka, kunnes kuntouduin työkykyiseksi. Tämän jälkeen ”hoitovastuu” siirtyi työterveyshuollolle.
– Olisin heti pojan kuoleman jälkeen kaivannut jotakuta kuuntelemaan synkkää tarinaani kerta toisensa jälkeen. Olisin halunnut prosessoida menetystäni puhumalla.
Kuva: Unsplash, Markus Spiske
Luovat keinot tukivat tuskan keskellä
Jussi ei ole kokenut kokeilemiaan vertaistukimuotoja itselleen antoisiksi. Menetyksistä seurannutta surua Jussin on taltuttanut monilla toiminnallisilla ja luovilla keinoilla.
– Veljeni kuoltua hukutin suruni seikkailemalla ja matkustelemalla maailmalla. Isäni kuoleman jälkeen tein paljon töitä ja urheilin myös melkoisesti. Miekkailin ja juoksin maratoneja.
– Poikani kuoltua on maalaamisesta tullut tärkeä tekijä menetyksien käsittelemiselle. Myös kirjoittaminen – sekä luova- että terapiakirjoittaminen – on ollut suuressa roolissa menetyksistä toipumiselle.
Lapsen kuolema terävöittää vanhemman aistit
Jussi kertoo, että hänelle isyys merkitsee ennen kaikkea lapsista välittämistä ja jonkinlaista takuumiehen roolia.
Oman lapsen menetys on vaikuttanut isyyteen ja siihen, miten lasten kanssaan nykyisin toimii.
– Jos näin voi sanoa niin se on muuttunut terävämmäksi. Minulla on enemmän ”anturit” ulkona lasteni suhteen. Toimin myös herkemmin kuin ennen, jos tilanne sitä vaatii.
Muistot säilyvät
Haudalla käynti ei kuulu Jussin tapaan muistella kuollutta lastaan, vaan hän vaalii poikansa muistoa muilla tavoin.
– Pojan muistoa pyrin pitämään yllä puhumalla ja kirjoittamalla hänestä sekä postaamalla erilaisina muistopäivinä hänen kuviaan someen. Hänellähän ei ole hautaa koska emme halunneet sellaista. Itämeri on hänen hautansa. Joskus harvoin käyn Saarenmaalla, sillä rannalla mistä pojan tuhka siroteltiin mereen.
Surun täytyy päästää pihalle
Jussille isänpäivä on päivä muiden joukossa. Hänessä juhlapyhät eivät muutenkaan herätä erityisemmin tuntemuksia.
Kysyn Jussilta, mitä hän haluaisi sanoa niille, joilla isänpäivään liittyy surua.
– Surua ei kannattane padota sisälleen vaan sitä pitäisi pyrkiä purkamaan jollakin tavoin. Puhuminen on ehkä parasta, joskin hyviä kuuntelijoita on perin harvassa.
