Surevan kohtaaminen työelämässä -webinaari järjestetään 9.9.2021 klo 9–12. Maksuttomassa webinaarissa kuullaan työnantajan, työntekijän ja surevan ajatuksia surevan kohtaamisesta työpaikalla. Tarkka ohjelma ja puhujat on nyt julkaistu ja ilmoittautumisaikaa tilaisuuteen on 5.9. asti.

– Työyhteisöihin on tärkeää tuoda tietoa siitä, millaisilla toimenpiteillä surevan työhön paluuta voidaan tukea, sillä yksilöllinen kohtaaminen ja surun huomioiminen voivat parantaa merkittävästi surevan työssä jaksamista. On myös tärkeää muistaa, että vaikka suru ei näkyisi ulospäin, suru on osa menetyksen kokenutta aina ja suru voi heijastua myös työelämässä monissa tilanteissa, projektipäällikkö Ulla Tuunanen Surevan kohtaaminen -hankkeesta kertoo.

Perhemuotojen ja -tilanteiden monimuotoisuuden vaikutuksesta suruun työelämässä puhuu työelämän erityisasiantuntija Tiina-Emilia Kaunisto Monimuotoiset perheet -verkostosta. Kaunisto toivoo, että työyhteisöissä tunnustettaisiin erilaisten perheenjäsenten oikeus surra myös tilanteissa, jossa menetetty läheinen ei ole ollut biologinen perheenjäsen.

– Tällaista vähättelyä saattaa tapahtua työyhteisössä esimerkiksi silloin, kun uusperheen bonusvanhempi menettää bonuslapsensa tai -lapsenlapsensa, Kaunisto toteaa haastattelussa. Lue koko juttu >>

Työnantajan näkökulmaa tarkastellaan työntekijäkokemuksen asiantuntija Linda Rautasen Suru työyhteisössä – miten työnantaja voi tukea surevaa? -osuudessa. Tilaisuuden lopussa ääneen pääsevät hankkeen kokemusasiantuntijat Käpy Lapsikuolemaperheet ry:stä ja Surunauha ry:stä.

– Tällaista vähättelyä saattaa tapahtua työyhteisössä esimerkiksi silloin, kun uusperheen bonusvanhempi menettää bonuslapsensa tai -lapsenlapsensa, Kaunisto toteaa.

Myös ystävän menettäminen voi aiheuttaa työelämään heijastuvan suuren surun.

Ohjelma

9.00 Tilaisuuden avaus; Ulla Tuunanen, projektipäällikkö, Surevan kohtaaminen-hanke 

9.10 Perhemuotojen ja -tilanteiden vaikutus suruun työyhteisössä; Tiina-Emilia Kaunisto, työelämän erityisasiantuntija, tietokirjailija, Monimuotoiset perheet verkosto

10.15 Suru työyhteisössä – miten työnantaja voi tukea surevaa; Linda Rautanen, työntekijäkokemuksen asiantuntija, Fambition Oy

11.15 Työelämä surevan silmin – kokemusasiantuntijoiden keskustelu; Krista, kokemusasiantuntija, Käpy Lapsikuolemaperheet ry; Tarja, kokemusasiantuntija, Surunauha ry

11.50 Loppusanat 

Ilmoittautuminen tapahtumaan on avoinna 5.9. asti ja se tapahtuu tämän linkin kautta >>

Lisätietoja webinaarista antaa Surevan kohtaaminen -hankkeen projektipäällikkö Ulla Tuunanen sähköpostise; ulla.tuunanen(at)surevankohtaaminen.fi tai puhelimitse 050 5670352.