Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Kirkon töissä -lehden numerossa 3/2021.
Vaikka kirkon töissä surevien kohtaaminen on arkipäivää, ei kohtaamisia varten ole olemassa yhtä aukottomasti toimivaa toimintaohjetta. Kohtaamisissa helpottaa kuitenkin se, että kykenee suhtautumaan kuolemaan luonnollisena asiana, Hämeenkyrön seurakunnan pastori Anu Mätäsniemi ajattelee. Äidin menetys nuorena traagisesti ja hänen hautaan siunaamisensa sekä omat elämänkokemukset ja työvuodet ovat opettaneet Mätäsniemen hyväksymään elämän rajallisuuden.
Viisitoista vuotta pappina ovat opettaneet Anu Mätäsniemelle paljon. Uransa alkuvaiheessa hän joutui haastavan tehtävään siunatessaan äitinsä haudan lepoon.
”Jokainen lähtee ajallaan ja kuoleman kanssa sinuiksi tuleminen tekevät surevankin kohtaamisen helpommaksi,” Anu Mätäsniemi ajattelee.
– Kun on menettänyt läheisensä ja käynyt siten kuolemaa läpi, on tullut sinuiksi oman kuolevaisuutensa kanssa, eikä kuolemaan enää liity ”pelottavaa möykkyä”, jota pitäisi paeta ja välttää. Ymmärrän, että elämässä mikään ei ole pysyvää. Jokainen lähtee ajallaan ja kuoleman kanssa sinuiksi tuleminen tekevät surevankin kohtaamisen helpommaksi, hän selittää.
Vaikka papit kohtaavat työssään jatkuvasti surevia, ei ole olemassa yhtä ohjetta, joka toimisi kaikissa kohtaamisissa. Sen sijaan tarjolla on sekä kokemustietoa että tieteellistä tietoa, jota soveltamalla kohtaamisia pyritään parantamaan. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama Surevan kohtaaminen -hanke tuottaa tietoa surusta ja surevan kohtaamisesta, jotta ammattilaisten valmiudet kohtaamisiin kohenisivat.
Sureva kaipaa läsnäoloa
Surevan kohtaaminen on hyvin yksilöllistä. Anu Mätäsniemi korostaakin, että sureva täytyy kohdata avoimen hyväksyvästi.
– Kaikkein paras tapa on lähestyä surevaa avoimesti Tabula rasana – tyhjänä tauluna. Ei ole olemassa yhtä kaavaa, jota noudattaa, vaan kohtaamisessa on hyvä huomioida, että on itse hyvässä vireessä ja kykenee siirtämään omat tunteensa sivuun.
Tunteiden sivuun siirtämisellä Mätäsniemi viittaa ammattilaisen henkilökohtaisiin tunteisiin ja elämään. Sen sijaan surevan surusta ja tämän kanssa myötäelämisestä syntyvät tunteet, kyyneleetkin, kuuluvat kohtaamisiin, eikä niitä tarvitse kieltää.
– Jos ammattilainen kuvittelee, että hänen pitäisi olla jonkinlainen kone, joka vain ottaa surevan tunteet vastaan, mutta mikään sisällä ei liikahda, ollaan väärässä. Sureva kaipaa empatiaa ja läsnäoloa. Pappi voi näyttää tunteensa, mutta hallinta pitää säilyttää niin, että sureva kokee tilanteen turvallisena, hän selvittää.
Anu Mätäsniemelle jokainen siunaustilaisuus on kunniatehtävä: ”Jokainen elämä on yksilöllinen ja arvokas. Vainajaa ja omaisia on kohdeltava kunnioittaen.”
Ammattilaisen on siedettävä kipua
Pappi ei saa syyllistää, vaan hänen on hyväksyttävä jokainen sureva kuolemasyystä riippumatta. Mätäsniemi kuitenkin myöntää, että tilanteissa, joissa kuoleman taustalla on itsemurha, päihteitä tai henkirikos, on papin oltava erityisen sensitiivinen. Ylipäätään äkillisen menetyksen kokenut sureva voi kysyä papilta syitä tapahtuneelle. Mätäsniemi muistuttaa, ettei surua voi tällöinkään poistaa – se on kohdattava.
– Kun sureva kysyy, miksi juuri hänelle kävi näin ja miksi juuri hänen läheisensä kuoli, asetun hänen viereensä ihmettelemään asiaa. Ei ole olemassa sellaista nappia, joka veisi surun pois. Sureva kaipaa, että hänen kipunsa ja kaipauksensa nähdään ja uskalletaan kohdata. Papin tärkein tehtävä on sietää surevan kipua ja olla siinä hänen kanssaan.
Surevan kuunteleminen on kohtaamisen kulmakivi. Ammattilaisen on opittava sietämään hiljaisia hetkiä ja annettava surevalla tilaisuus kertoa, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee. Koska tiettyjä sanoja ei surevan kohtaamiseen ole, on kysyminen tärkeää.
Vaikka ammattilainen olisi elämässään kokenut menetyksiä, ei omasta surusta kannatta mennä jakamaan surevalle. Samaten lausetta ”Tiedän, miltä sinusta tuntuu” kannatta välttää.
– Ei kukaan toinen voi koskaan ymmärtää, miltä toisesta tuntuu. Sanomalla niin latistaa surevan surua, Mätäsniemi alleviivaa.
Surua ei voi suorittaa, eikä sille ole aikarajaa. Se etenee omaa tahtiaan, eikä ole olemassa ennalta määritettyjä vaiheita, jotka jokainen sureva automaattisesti kohtaa.
– Parhaita hetkiä ovat ne, kun minä olen hiljaa ja omainen saa puhua. Urani aikana olen käsittänyt, että sureva ei aina kaipaa sanoja, vaan hän haluaa, että mykistyn hänen kanssaan hänen surunsa ja kipunsa edessä.
Surevaa ei saa jättää yksin
Evankelisluterilaisen kirkon suremisen riittiin kuuluu yhteisöllisyys. Hautausta seuraavana sunnuntaina kirkossa luetaan kuolleen nimi, jonka myötä vainaja saatetaan taivaaseen. Surevalle koko seurakunnan edessä suoritettava riitti osoittaa seurakunnan tukevan häntä hänen surussaan. Myös Pyhäinpäivänä muistetaan vuoden aikana kuolleita koko seurakunnan voimin ja sytytetään kynttilät iltakirkossa.
Surevaa ei saa jättää yksin. Vaikka hän ei apua heti menetyksensä jälkeen tahtoisikaan, voi avuntarve muuttua vuosienkin päästä. Hämeenkyrön seurakunta järjestääkin sururyhmiä, jossa surevat voivat kohdata vertaisiaan. Suomessa surevalle on tarjolla myös järjestöjen tarjoamaa vertaistukea. Surujärjestöt, Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry, KÄPY Lapsikuolemaperheet ry, Nuoret Lesket ry ja Surunauha ry – vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille, tarjoavat surevalle tukea tilanteesta riippuen.
Suru myös moninaistuu esimerkiksi kulttuurien ja kielten lisääntyessä. Mätäsniemi kokee, että ammattilaisen pitäisi olla tietoinen erityisesti suomen etnisten vähemmistöjen kuten romanien ja saamelaisten surukulttuurien pääpiirteistä. Myös maailman valtauskontojen perusteet on hyvä tiedostaa surevan kohtaamista helpottaakseen.
– Vaikka Hämeenkyrö onkin aika perinteinen maalaispitäjä, olen joskus siunaustilanteessa joutunut käyttämään suomen kielen ohella ruotsia ja englantia. Niissä tilanteissa en ole havainnut surun kielessä ja kulttuurissa suuria eroja, mutta eräissä romanihautajaisissa havaitsin suremisessa suuria eroja esimerkiksi tunteiden näyttämisessä, Mätäsniemi kertoo.
Tällaisissa kohtaamisissa on tärkeää, että tietoisuus suremisen eri tavoista ja surun moninaisuudesta lisääntyvät. Surevan kohtaaminen -hanke keskittyykin tänä vuonna tuottamaan tietoa monimuotoisesta surusta.
Oma elämä kuosiin
Kun kohtaa työssään surua ja joutuu kannattelemaan ihmisten menetyksiä, ei ammattilainen saa unohtaa omaa hyvinvointiaan. Mätäsniemen työlle vastapainoa tarjoavat perhe ja koti sekä erilaiset harrastukset kuten puutarhanhoito. Henkilökohtaisen elämän ollessa uomissaan, surevan kohtaaminen ei tunnu ylitsepääsemättömän kuorimittavalta.
– Oma elämä ei saa häiritä surevan kohtaamista, vaan on pystyttävä laittamaan ne asiat sivuun. Kun oma selusta on kunnossa ja voi tulla tilanteeseen kiireettä, on läsnäolo surevan vierellä mahdollista, Mätäsniemi korostaa.
