Surevan kohtaaminen -hanke kestää kolme vuotta (2018–2020). Ensimmäisen vuoden aikana on käynnistetty johtoryhmän toiminta, rekrytoitu kolme työntekijää ja saatu hankkeen ydintoiminta hyvin käyntiin. Hankkeen ensimmäiselle toimintavuodelle asetetut tavoitteet ovat täyttyneet ja suurimmaksi osaksi ylittyneet. Vastaanotto ja palaute eri sidosryhmiltä on ollut erittäin positiivista. Vilkaistaan vähän tarkemmin, mitä ensimmäisenä vuotena on saatu aikaan!
Kokemusasiantuntijavierailuja eri puolille Suomea
Kokemusasiantuntijan puheenvuoro kuultiin 45:ssä eri ammattilaisille tai opiskelijaryhmille suunnatussa tilaisuudessa. Yhteensä näissä tilaisuuksissa tavoitettiin reilut 1500 kuulijaa. Tilaisuuksia pidettiin maantieteellisesti eri puolilla Suomea Helsingistä Rovaniemelle ja Kajaanista Seinäjoelle ulottuvalla akselilla. Kokemuspuheenvuoroja pidettiin hyvin erilaisissa ja erikokoisissa hankkeen kohderyhmiin kuuluvissa organisaatioissa.
Palautetta eri tilaisuuksista on saatu reilusti yli neljältäsadalta osallistujalta. Palaute on ollut positiivista; 94% vastaajista on pitänyt kokemusasiantuntijan puheenvuoroa kiinnostavana tai erittäin kiinnostavana, ja saman verran vastaajia piti kokemusasiantuntijan puheenvuoron sisältymistä aiheen käsittelyyn tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Vastaajista 91% koki saaneensa kokemuspuheenvuorosta paljon tai erittäin paljon uutta tietoa, ja 89% koki myös saaneensa kokemusasiantuntijan vierailusta paljon tai erittäin paljon valmiuksia surevan kohtaamiseen.
Vuoden 2018 lopussa hankkeen rekisterissä oli 58 koulutettua kokemusasiantuntijaa. Vuoden aikana kouluttautui 17 uutta vapaaehtoista kaikkien hankkeen taustajärjestöjen edustajista. Jo koulutetuille kokemusasiantuntijoille tarjottiin mahdollisuutta yksipäiväiseen työohjaukselliseen tapaamiseen kesäkuussa Tampereella ja kaksipäiväisesti lokakuussa Jyväskylässä.
Tietoa ammattilaisille eri kanavissa
Hankkeen huhtikuussa avatulla www.surevankohtaaminen.fi -verkkosivustolla on ollut noin 3300 yksittäistä kävijää, ja kävijämäärät ovat kasvaneet joka kuukausi elokuusta lähtien.
Hankkeen käyttämissä sosiaalisen median kanavissa (Facebook ja Twitter) seuraajia on yhteensä reilut 500. Hankkeen sosiaalisen median kanavissa julkaisemat yksittäiset julkaisut ovat tavoittaneet siellä reilusti yli pari tuhatta ihmistä. Vuoden aikana on eri kanavia pitkin tavoitettu kaikkiaan arviolta viitisen tuhatta työssään surevia kohtaavaa ammattilaista ja opiskelijaa.
Hankkeen uutiskirjeellä on noin 400 tilaajaa. Vuonna 2018 lähetettiin neljä uutiskirjettä. Uutiskirjeen avausprosentti on harvinaisen kokea, lähes 60%, mikä viittaa siihen, että sisältö on vastaanottajien mielestä kiinnostavaa ja toivottua.
Hankkeesta on kirjoitettu vuoden aikana lukuisissa eri medioissa, esimerkiksi paikallislehdissä ja seurakuntien verkkomedioissa. Hankkeen kokemusasiantuntijoiden haastatteluja ja muuta hankkeen sisältöä on julkaistu surujärjestöjen omien lehtien lisäksi Terveydenhoitaja-lehdessä, Tiimalasi-lehdessä, Poliisi&Oikeus -lehdessä, Sairaanhoitaja-lehdessä, Diakonia-lehdessä sekä radiohaastattelun muodossa Yle Pirkanmaalla. Nämä mediat ovat hyvin laajalevikkisiä, ja niiden kautta on tavoitettu parhaimmillaan kymmeniä tuhansia ammattilaisia.
Mitä tuleva vuosi tuo tullessaan?
Hankkeen toisena toimintavuonna jatketaan ammattilaisia hyödyttävän tiedon kokoamista ja levittämistä sekä kokemusasiantuntijatoimintaa. Uusia kokemusasiantuntijoita koulutetaan syksyllä ja keväällä. Hanke on esillä myös erilaisissa ammattilaistilaisuuksissa, esimerkiksi Tampereella järjestettävässä Surukonferenssissa huhtikuussa.
Sisältöä verkkosivustolle on tulossa muun muassa lapsen ja nuoren surusta ja surevan kohtaamisesta yhteisöissä. Toisena toimintavuonna panostamme muun ohella videomuotoiseen sisältöön.
Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monia ammattilaisia tapahtumissa ja kokemusasiantuntijavierailuiden merkeissä! Jatketaan tiedon ja hyvien käytäntöjen jakamista myös sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeen välityksellä. Seuraathan meitä jo?