Paimiolaisessa Läpisten perheessä ei kanneta sunnuntaina äitienpäiväaamiaista sänkyyn. Sen sijaan isä-Timo ja lapset Nea, Jesse ja Emmi viettävät aikaa yhdessä ja vierailevat Mari-äidin haudalla. Vaikka marraskuussa 2014 syöpään menehtynyt Mari on perheen mielessä päivittäin, on äitienpäivänä ajatukset äidissä vielä enemmän.
– Äitienpäivä on tärkeä päivä, mutta ei se ole ainoa päivä, kun äidistä puhutaan. Hänen kuvansa on eteisessä parhaalla paikalla ja hän on puheissa mukana varsin luontevasti aiheen ja tilanteen mukaan, Timo kertoo.
Suru ei katoa, vaikka aika kuluu. Pahin kipu saattaa helpottaa, mutta ikävästä tulee osa surevan elämää.
– On hyvä ymmärtää, että suru tulee osaksi ihmistä ja kulkee aina tämän mukana. Välillä se nostaa päätään enemmän esimerkiksi juhlapäivien aikaan ja se kuuluu asiaan. Äidin kaipaus ei lopu, eikä sitä pidäkään yrittää lopettaa. Joku voi kuvitella, että viiden tai vaikka kymmenen vuoden päästä tilanne on muuttunut, mutta ei se mene niin. Parhaassa tapauksessa on päästy tasapainoon, mutta kaipaus pysyy, Timo jatkaa.
Osanotto riittää
Suru on ollut osa Läpisten elämää lähes kuusi ja puoli vuotta. Kun Mari kuoli, terveydenhuollon ammattilaiset olivat perheen tukena. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa syöpää sairastanutta Maria hoitanut henkilökunta ei pelännyt kohdata surevaa isää ja kolmea lasta, vaan he osoittivat tukensa kuuntelemalla ja pysähtymällä heidän luokseen mahdollisista kiireistään huolimatta.
Suureksi avuksi aivan surun alkumetreille oli vuoden mittainen terapiajakso, jonka rauhallisissa ja maanläheisissä tilaisuuksissa perhe pääsi yhdessä keskustelemaan esimerkiksi tunne-elämään liittyvistä asioista. Timo osallistui itse myös seurakunnan järjestämään sururyhmään, jonka ammattilaisten ja vertaisten tuen mies koki tärkeänä. Muita avun kanavia on listattuna tänne.
Myös läheisten tuki on ollut perheelle merkityksellistä. Osanoton esittäminen ja vierelle tuleminen riittävät aluksi surevan ihmisen kohtaamisessa. Koska jokainen sureva on yksilö, ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa kohdata häntä. Surevan kohtaamista ei kannata kuitenkaan pelätä.
– Surevan kohtaaminen on henkilöstä riippuvaista. Voi sanoa, että on pahoillaan ja sen jälkeen odottaa, mitä sureva itse toivoo. Jos hän haluaa keskustella, keskustellaan. Väkisin ei kannata kuitenkaan alkaa kyselemään. Vaikka kaikki kohtaamiset ovat tärkeitä, hienotunteisuus on säilytettävä, Timo kertoo kokemuksestaan.
Surevan voimat voivat vaihdella
Surevan toiveita on syytä kuunnella ja kunnioittaa, eikä oletuksia kannata tehdä. Sekä ammattilaisen että surevan läheisen on tärkeä varmistaa, että sureva ei jää yksin, vaan huolehtia siitä, että tukea ja tietoa avusta on saatavilla ja samalla tarjota sitä myös itse. Apua kannattaa tarjota säännöllisesti ja pidemmänkin ajan kuluttuakin, sillä surevan voimat ja avun tarve voivat vaihdella yksilöllisesti ajan kuluessa.
Varsinkin heti menetyksen jälkeisen myös konkreettinen tuki voi olla monelle tarpeen. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voi tarjota surevalle käytännön apua.
– Ei ole ollenkaan huono ajatus heittää kaverille tarjousta auttaa auton renkaiden vaihdossa tai pihahommissa. Parhaan ystäväni, Kaitsun, kanssa on esimerkiksi hakattu halkoja takametsässä ja aika luontevasti siinä ohessa vaihdettu ajatuksia puupinojen päällä istuskellen, Timo kertoo.
”Älä unohda lasta”
Läpisten perheessä surusta ja ikävästä saa puhua avoimesti. Vuosien kuluessa pahin kipu on saattanut hellittää, mutta ikävä ei lopu kokonaan koskaan. Timo toivoo, että ihmiset muistaisivat perhettä koskettaneen menetyksen olevan osa heitä aina. Mari on aina heidän sydämessään ja osa heidän elämäänsä.
– Toivoisin, että ihmiset kysyisivät rohkeasti lapsilta kuulumisia ja olisivat valmiita juttelemaan asioista, mikäli lapset haluavat niistä puhua. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että Marin kuolema sivuutettaisiin meidät kohdatessa, ja siksi ihmisten on löydettävä keino kohdata meidät menetyksemme kanssa. Yritän itsekin aktiivisesti kysellä lasten kuulumisia päivittäin viestein, sillä Marikin teki sitä. Kyselemällä ja olemalla yhteydessä voimme osoittaa, että välitämme, Timo ajattelee.
Vaikka lasten ja nuorten surussa on paljon yhteneväisyyttä aikuisten suruun, liittyy siihen myös erityispiirteitä esimerkiksi lapsen iästä johtuen. Lisätietoa lapsen ja nuoren surusta.
Kokemusasiantuntija kannustaa kohtaamaan
Timo on yksi Surevan kohtaaminen -hankkeen noin sadasta kokemusasiantuntijasta, jotka kertovat puheenvuoroissaan kokemuksestaan suruun ja sen kohtaamiseen liittyen surevia työssään kohtaaville ammattilaisille. Kokemuspuheenvuorojen tarkoituksena on antaa ammattilaisille konkreettisia neuvoja sekä tietoa siitä, miten sureva ihminen toivoo tulevansa kohdatuksi.
Kokemusasiantuntijan voi pyytää työ- tai opiskelupaikalleen maksutta kertomaan kokemuksestaan. Puheenvuorot järjestyvät tällä hetkellä etänä missä päin Suomea tahansa. Puheenvuoron voi tilata täältä.
Timo ryhtyi Nuoret Lesket ry:n kokemusasiantuntijaksi voidakseen rohkaista ja kannustaa ammattilaisia kohtaamisissa. Hän toivoo, että puheenvuorojen myötä ammattilaisten ymmärrys ja taidot surevan kohtaamisesta lisääntyisivät, ja sitä kautta surevat saisivat onnistuneempaa tukea.
Vaikka puheenvuorot on suunnattu ammattilaisille, ajattelee Timo, että kaikilla ammattitaustasta riippumatta on annettavaa kohtaamisille.
– Uskon vahvasti siihen, että jokaisella on jotakin annettavaa. Olipa sitten kyseessä lähihoitaja, sairaanhoitaja, seurakunnan työntekijä tai ystävä, kaikilla on jotakin annettavaa. Se, mitä tarvitaan ei ole ammatillinen pätevyys, vaan se, että asettuu toisen vierelle hetkeksi ja antaa aikaa.
– Olipa se sitten kaksi minuuttia tai kaksi tuntia, on tärkeää asettua surevan kuuntelijaksi ilman omaa agendaa, Timo alleviivaa.
