Sunnuntaina syttyvät kynttilät itsemurhan tehneiden muistolle. Pikkusiskonsa 6 vuotta sitten menettäneelle Surevan kohtaaminen -hankkeen kokemusasiantuntija Marjo Tuomelalle Kirsi-sisko on mielessä joka päivä, mutta erityisesti muistopäivinä ajatukset suuntautuvat voimakkaasti menetettyyn rakkaaseen.
Itsemurhan tehneiden muistopäivänä 21.11. Marjolla perheineen on tapana käydä Kirsi-siskon haudalla viemässä kukkia ja kynttilöitä. Läheisestä myös puhutaan tavallista enemmän muistopäivän aikaan.
– Olemme osallistuneet Kynttilätapahtumaan verkon kautta. Kynttilätapahtumassa ja vertaistukiviikonloppuna on kiva yhdessä ystävien kanssa sytyttää kynttilä rakkaidemme muistolle. Se muistuttaa ilosta, jota he toivat elämäämme ja valosta, toivosta marraskuun pimeydessä. Voimme kaikki olla toinen toisillemme valontuojia, Marjo kertoo.
Kuten jokainen suru myös suremisen tavat ovat yksilöllisiä. Toista surevaa auttaa puhuminen, toiselle tärkeintä on toiminta. Tämän ymmärtäminen voi auttaa surevaa, mutta myös ammattilaista kohtaamaan surevan paremmin. Lisätietoa suremisen tavoista >>
Marjolle surun käsittelyssä tärkeää on puhuminen.
– Jaamme surua perheen ja vanhempieni kesken puhumalla ja toimimalla. Puhuminen auttaa meitä. Juttelemme yhdessä perheen kanssa mukavista muistoista, soittelemme ystäville, sukulaisille ja jaamme muistoja siskoni elämästä, hän sanoo.
Lupa surra
Suru kulkee Marjon matkassa aina, ja läheisten kanssa yhdessä tekeminen ja oleminen toimivat apuna tunteiden käsittelemisessä. Ne myös pitävät menetetyn läheisen läsnä elämässä.
– Siskoni on läsnä puheissa, ajatuksissa, sydämessä, hänen poikiensa ja vanhempieni kautta.
– Teemme perheen ja sisareni poikien kanssa asioita, joita teimme yhdessä sisareni kanssa. Urheilemme, luemme, laulamme ja soitamme. Kerromme pojille tarinoita heidän äitinsä elämästä. Katselemme yhdessä valokuvia ja videoita, iloitsemme yhteisistä vuosistamme. Olemme sopineet poikien isän kanssa säännölliset tapaamiset. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta viettää aikaa poikien kanssa. Lapset ovat meille ja me heille suuri lohtu surussa.
Menetetty läheinen on surevan mielessä arjenkin keskellä. Hänestä puhutaan paljon. Marjo pitää tärkeänä, että siskon pojille kerrotaan heidän äidistään, ja toivoo heidän kokevan olevansa osa sukupolvien ketjua.
– Kun äitiä ei enää ole kertomassa suvun tarinoita, minä voin tehdä sitä ja kun äidin syliin ei pääse mummun syli on tärkeä, Marjo ajattelee.
– Käsittelemme surua ikätasoisesti ja poikien ehdoilla. Olen kokenut tärkeänä poikien surun tukemisen. Sitä ei saa unohtaa tai ohittaa. Poikien on tärkeä kuulla, että on lupa surra äitiä ääneen ja saa puhua surustaan ja tunteistaan. Lue lisää lapsen ja nuoren surusta >>
Itsemurhista on syytä puhua
Suomessa tapahtuu vuosittain noin 800 itsemurhaa. Marjo pitää itsemurhan tehneiden muistopäivää erittäin merkittävänä paitsi läheisensä menettäneiden myös yhteiskunnan kannalta. Hän toivoo, että itsemurhakuolemista puhumalla voitaisiin lisätä tietoisuutta saatavilla olevasta avusta, jolla voitaisiin estää itsemurhakuolemia tapahtumasta.
– On tärkeää, että itsemurhakuolemat ovat esillä, jotta saadaan tietoa ja toimintaa, joilla pyritään ennaltaehkäisemään itsemurhia. Muistopäivän kautta ihmiset voisivat herätä toimimaan hyvinvoinnin puolesta ja yhteisönä auttaa toisiaan kriisien kohdatessa, hän ajattelee.
Ammattilaisen on hyvä tietää, että itsemurhariskistä puhuminen ei lisää itsemurhien määrää. Sen sijaan puhuminen voi helpottaa surevan oloa.
– Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, etenkin kriisien kohdatessa. Kun tuntee itsensä: ajatukset, arvot, rajat ja toimintatavat, on paremmat valmiudet kohdata elämän vaikeuksia. Koen, että itsemurhan uusiutumisen riskiä voi poistaa puhumalla ja puhumattomuus voi lisätä sitä, Marjo selventää.
Vertaistuesta apua
Marjo on saanut apua muun muassa Surunauhasta, joka on itsemurhan tehneiden läheisten vertaistukijärjestö.
Lue lisää: Surevan kohtaaminen
– Vertaistuki on auttanut minua eniten. Se voimaannuttaa vahvasti. Sen kautta olen saanut elämääni ihania ihmisiä tueksi ja iloksi.
Apua ja tukea on tarjolla, mutta sureva ei aina osaa tai jaksa sitä hakea. Sen vuoksi on tärkeää, että ammattilainen ohjaa aktiivisesti surevan avun piiriin.
– Sureva voi olla liian väsynyt itse hakemaan apua akuutissa kriisissä, silloin ammattilaisten tulisi ohjata hänet avun piiriin. Olisi tärkeää, että sureva saisi auttavien järjestöjen esitteet kirjallisessa muodossa, että niihin on helppo palata. Hienoa, jos näitä tietoja olisi nähtävillä esimerkiksi kaikissa sairaaloissa, neuvoloissa ja seurakunnissa, Marjo ajattelee.
Marjon suru on vuosien saatossa muuttanut muotoaan. Se ei enää ole kokoaikaista, eikä ilmene fyysisenä pahoinvointina kuten heti menetyksen jälkeen. Marjo kuvaa suruaan aaltoilevaksi. Toisinaan tunteet nousevat pintaan vahvemmin. Hänestä olisi tärkeää, ettei surevan oikeutta surra vuosien jälkeenkään väheksyttäisi.
– Jokaisen suru on yhtä arvokasta, eikä ketään saa jättää yksin surunsa kanssa, Marjo muistuttaa.
– Kirsi jätti jäljen, jota haluan vahvistaa. Hänen sävelensä jäi ja se heläjää.
