Elämän rajallisuus yllättää myös ammattilaisen

Surevan kohtaamisen taito korostuu ensihoitajan työssä, koska työssä vastaantuleviin tilanteisiin ei voi ennalta varautua. Millaista ensihoitajien työ on ja mitä heidän tulee ymmärtää, kun he kohtaavat surevan? Ensihoitaja Sini Riikonen kertoo, miten ensihoito tukee läheisensä menettäneitä pian kuoleman tapahduttua.

Missä tehtävässä toimit ja miten pitkään olet toiminut alalla?

Työskentelen ensihoitajana ambulanssissa, olen ollut nykyisessä tehtävässäni päätoimisena vuodesta 2010. Ennen tätä tehtävää työkokemusta karttui niin osastoilta kuin päivystyksestä. Kenttätyön lisäksi työnkuvaani kuuluu toimiminen ensihoidon kouluttajana, defusing- ja vertaispurkuohjaajana.

Miten ensihoitajan yleensä toimii surevan kohtaamisen tilanteissa?

Ensihoitajan työtehtävät ovat hyvin moninaisia työvuorosta riippuen ja on täysin arpapeliä, mitä työvuoro aikana kohtaa. Osaamisalueemme skaala on valtava, sisältäen hätätilapotilaat, eri erikoisalojen osaaminen tai ymmärtäminen, sosiaaliset ongelmat, päihdeongelmat ja niiden lieveilmiöt sekä taito kohdata potilas ja omaiset kokonaisuutena. Tämän lisäksi teemme tiivistä viranomaisyhteistyötä mm. poliisin, pelastuksen ja sosiaali- ja kriisipäivystyksen kanssa.

Jokaisen perheen tai yksilön kohtaama suru on hyvin yksilöllistä. On tilanteita, jolloin kuolema on luonnollinen ja joskus jopa odotettu vieras pitkän sairauden jälkeen. Vastapainona olemme läsnä tilanteessa, joka on täysin odottamaton ja epäreilu. Eräs ensihoitolääkärimme joskus sanoi: “Mitä epäreilumman kohtalon joku on kokenut, sitä haastavampaa on kohdata läheiset.” Lausahdus pitää hyvin paikkaansa. Vaikka työmme sisältää vastuun siitä, että olemme tekemisissä kuoleman ja menetyksen kanssa, ei se välttämättä valmista meitä siihen, minkä asioiden äärelle työtehtävä henkilöstön kuljettaa.

Mitä tilanteessa on mielestäsi hyvä tehdä tai sanoa läheiselle tai läheisille?

Suru ja siihen johtavat tilanteet ovat hyvin yksilöllisiä, niin on myös ensihoitaja. Koen, että tärkeintä on pysähtyä hetkeen ja olla ihminen ihmiselle. Näin haluisin omalla kohdallani tapahtuvan. Tehtävämme on olla rehellisiä ja pyrkiä vastaamaan omaisten kysymyksiin sen tiedon valossa, mitä meillä on käytettävissämme. Pyydämme perheen lupaa sille, että paikalle saataisiin kriisiapua ja tuemme heitä ottamaan yhteyttä omaisiin sekä mahdollisesti pyytämään myös heidät paikalle.

Ei ole olemassa surusta tai menetyksestä vapauttavaa lausetta, on vain tilanteen kannattelu, läsnäolo ja kuuntelu.

Mitä ensihoitajan on tärkeää ottaa huomioon surevan kohtaamisessa, kun hän kohtaa kuolleen tai kuolevan ihmisen läheisen?

Kuolema on aina omaisille ainutlaatuinen elämän muuttava tapahtuma. Tässä tilanteessa saatamme olla ensimmäisenä paikalla ja avainasemassa muistoihin. On tärkeä kunnioittaa perhettä ja muita omaisia tapahtuman keskellä ja ymmärtää, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Huomioida koko perhekoko, jos paikalla on esimerkiksi pieniä lapsia. Huolehtia, että muut lähiomaiset saavat tiedon tapahtuneesta joko meiltä tai muilta viranomaisilta ja suojella medialta.  Varmistaa, että sureva ei jää koskaan yksin. Huolehtia, että pienet lapset saavat huolenpitoa ja heidän turvallinen hoitonsa taataan. Arvioida surevan tila, joten saatamme ehdottaa myös omaisen kuljettamista päivystykseen.

Miten omia tunteitaan voi käsitellä työssä vastaantulevissa tilanteissa?

Tämä on tärkeä kysymys. Jokainen meistä ammattiasustaan huolimatta on ihminen omine kokemuksineen. Ammatti ei anna suojaa sille, ettemmekö olisi omassa siviilielämässä kokeneet menetyksiä. Ensihoitajan henkilökohtaisiin reaktioihin voivat vaikuttaa omat kokemukset niin työuralla kuin siviilissä. Joskus omaisten suru saattaa heijastua omaan elämään ja tuoda tilanteen lähelle itseä. Myös työuralla koettu muu suru saattaa nostaa päätään. Tietty ammatillisuus tulee säilyttää, vaikka liikuttuminen on normaali reaktio. Auttajasta ei saa tulla autettavaa. Kuorimittavien tehtävien jälkeen henkilöstölle tarjotaan purkukeskustelua ja järjestetään tarvittava jatkoseuranta, – näin toimitaan omassa organisaatiossamme. Myös työterveyshuollon palvelut ovat käytössä tarvittaessa.

Millaiset surevan kohtaamisen tilanteet ovat ensihoitajalle erityisen haastavia ja miten toimia näissä tilanteissa?

Sanoisin,  että meistä moni vastaisi tähän lapsen tai nuoren äkillinen, odottamaton kuolema. Myös tilanteet, jossa sureva on lapsi, joka on menettänyt omaisensa.  Lapsen kuolemassa marssijärjestys on ns. väärä, se tuntuu epäreilulta. Meistä moni on myös itse vanhempi tai isovanhempi, joten tehtävä voi mennä ihon alle. Näissä tilanteissa toiminen haastaa työntekijää, sillä emme ole monesti voineet juuri mitenkään varustautua ja jokainen tilanne on täysin uniikki. Olen itse ollut paikalla, kun perhe on kohdannut lapsen menettämisen. Nämä tilanteet jäävät aina mieleen.

Haluaisitko sanoa jotakin erityisesti läheisensä menettäneille lukijoille?

Kuolema ei ole meille päivittäistehtävä. Ihmisen menehtyessä ja surevat omaiset kohdatessa, tapaukset saattavat usein jäädä mieleen – ainakin omalla kohdallani. Toivon, että pystymme antamaan läheisille tilanteessa parhaan mahdollisen tuen, että elämän alkaessa rakentuessa uudelleen ei läheiselle jäisi toiminnastamme kysymyksiä ilman vastauksia.

Sini Riikosen toimesta ensihoitoon kehitettiin ohjeistus surevan kohtaamisesta, joka tulee pian ammattilaisten tueksi. Ohjeistus toteutettiin moniammatillisesti ja työryhmässä olivat mukana myös ensihoitolääkärit Nina Rannikko ja Helena Jäntti sekä psykologi, traumapsykoterapeutti Krista Koivula. Lisätietoa ohjeistuksesta: sini.riikonen@pelastuslaitos.fi