Kuulumisia uusien kokemusasiantuntijoiden koulutuksesta: “Oppia ja oivalluksia, tietoa ja varmuutta, upeita kohtaamisia”

2024-03-18T11:46:49+03:00huhtikuu, 2019|blogi|

Hankesuunnittelija Taru Oulasvirran tunnelmia uusien kokemusasiantuntijoiden koulutuksesta. Surevan kohtaaminen -hanke koulutti jälleen uusia kokemusasiantuntijoita maaliskuussa. Lauantaista sunnuntaihin kestävä koulutuksen lähijakso järjestettiin Espoossa Solvallan urheiluopistossa Nuuksion jylhissä maisemissa. Koulutuksen 19 osallistujaa tulivat neljästä eri surujärjestöstä: Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Suomen nuoret lesket ry ja Surunauha ry – vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille. Hankkeen ensimmäinen [...]

Katsaus Surevan kohtaaminen -hankkeen ensimmäiseen vuoteen

2024-03-18T11:46:49+03:00helmikuu, 2019|blogi|

Surevan kohtaaminen -hanke kestää kolme vuotta (2018–2020). Ensimmäisen vuoden aikana on käynnistetty johtoryhmän toiminta, rekrytoitu kolme työntekijää ja saatu hankkeen ydintoiminta hyvin käyntiin. Hankkeen ensimmäiselle toimintavuodelle asetetut tavoitteet ovat täyttyneet ja suurimmaksi osaksi ylittyneet. Vastaanotto ja palaute eri sidosryhmiltä on ollut erittäin positiivista. Vilkaistaan vähän tarkemmin, mitä ensimmäisenä vuotena on saatu aikaan! Kokemusasiantuntijavierailuja eri puolille Suomea [...]

Blogi: Kokemusasiantuntijoiden koulutus- ja työnohjausviikonloppu antoi paljon

2024-03-18T11:46:50+03:00lokakuu, 2018|blogi|

Hankesuunnittelija Reetta Aleniuksen tunnelmia Surevan kohtaaminen -hankkeen koulutusviikonlopulta. Surevan kohtaaminen -hanke koulutti seitsemäntoista uutta innokasta kokemusasiantuntijaa lokakuisena viikonloppuna Jyväskylän kristillisellä opistolla 6.–7.10.2018. Samaan aikaan edellisen Kokemuskouluttajat-hankkeen kouluttamille puhujille tarjottiin työnohjausta ja tukea. Viikonlopun aikana uudet puhujat kävivät läpi omaa tarinaansa, harjoittelivat sen kertomista, opettelivat esiintymistä Marianne Hemmingin johdolla ja tutustuivat hankkeen käytäntöihin. Anne Laimio antoi koulutetuille, jo vierailuja tehneille asiantuntijoille [...]

Tietoa surusta

Surevan kohtaaminen

Mistä tukea surevalle?

Go to Top